Teitä, kulkutaipaleita, siltoja ja tien varren näkymiä työalueelta

Panon kylä ja maantien pätkää. Kuva: Marja Sormunen.

Matkanvarrelta Shandian kylään. Kuva: Marja Sormunen.

Täällä joutuu kulkemaan kaikenlaisia teitä tai kulkuväyliä pitkin töihin päästäkseen. Samoin sillat ja tienvarren näkymät ovat monesti ikimuistoiset.
Siksi halusin koota tähän esimerkkejä eri paikoista joiden läpi olemme työmatkoillamme kulkeneet.

Hevosia tiellä Puka Chiktaan mennessä. Kuva: Marja Sormunen.

Santa Ritan kylään menevää tietä. Kuva: Marja Sormunen.

Uusi silta Mishahualli joen yli Archidonan kaupungissa. Kuva: Marja Sormunen.

 

Vanha silta Mishahualli joen yli Archidonan kaupungissa. Kuva: Marja Sormunen.

Puukuorma Tenaan johtavalla tiellä. Kuva: Marja Sormunen.

Musta Tarantela Tenaan johtavalla maantiellä. Kuva: Joanna Sormunen.

Joskus tie toimii muussakin tarkoituksessa kuin kulkemista varten. Viereisessä kuvassa paahdetaan kaakaopapuja kuuman asfaltin päällä. Hyvin yleinen näkymä täälläpäin.

Orkiedeoja Tenaan johtavan maantien varrella. Kuva: Joanna Sormunen.

Näkymää Tenan ohitustien sillata. Kuva: Joanna Sormunen.

Tenan keskustan kävelysilta. Kuva: Joanna Sormunen.

Tenan keskustan silta. Kuva Joanna Sormunen.

Usein autot eivät ole teillä ainoita kulkijoita. Kävelijät, polkupyöräilijät, henkensä vaarantavat moottoripyöräilijät (hyvin usein ilman kypärää) ja myös hevoset, muulit ja aasit jakavat kulkuväylät autoilijoiden kanssa.










Tässä tapauksessa tie oli mukavan leveä. Hyvin mahduttiin yhdessä ohittamaan toisemme. Joskus tie on niin kapea että ojanpohjat ovat jo tulleet
tutuiksi, samoin erilaiset muta-ansat ja nurmikot. Miksei viidakonkin kasvillisuus.







 Archidonassa vanha yhden auton mentävä silta on vielä käytössä kun viereen rakennetaan uutta isompaa jota pitkin voi ajaa jo kaksi autoa kerralla.






Monesti autoilijat kyllästyvät odottamaan ja tekevät ihmeellisiä temppuja yrittäessään kiilata toisten eteen. Niitä temppuja selvitellessä menee sitten lisää odotteluaikaa.





Autojen lavoille kuormataan kaikenlaista ja se sitten sidotaan kiinni, niin hyvin kuin ehditään ja viitsitään. Autokoulussa jo opetetaan että tukkirekkojen takana ei saa ajaa koska tukit voivat päästä (ja usein pääsevät) irti. Ja koska yleensä tukit ovat vähän tukevampaa tekoa, ne sitten lytistävät takana kulkevan auton.







Kämmenen kokoinen tarantela ylitti maantietä. Täytyi aivan pysähtyä ottamaan kuva. Tämmöinen tuli sitten meille kotiinkin käymään ja toi kaksi kaveria mukanaan.










Harvinainen maaorkidealaji on ilona, varsinkin näin kesänaluen sadekautena, maanteiden varsilla.
Kesäkuu onkin täällä nimeltään tamia killa, sadekuu.

Puka Chiktan tietä. Kuva: Marja Sormunen.

Näkymiä Tenasta käsin. Kaupunki on rakennettu Tenajoen varteen joten siltoja riittää täälläkin.
Eikä teitten kunnossa ole paljon kehumista vaikka läänin pääkaupungissa ollaan. Ecuadorissa viidakon tiet ovatkin surullisen kuuluisia.

Tietöitä matkalla Nuevo Paraiso kylään. Kuva: Joanna Sormunen

Usein tienvarret ovat sankkaa seinämää, viidakkokasveja täynnä. Toiselle puolelle ei ole toivoakaan nähdä.

Heliconian kukka tien varrella. Kuva: Joanna Sormunen.

Joskus tienvierellä odottelu tarjoaa oivan tilaisuuden kuvien ottamiseen, hyttysten tappamisen lisäksi.

Odottelua tien varressa. Kuva: Joanna Sormunen

Kukat täällä ovat jotekin ylenpalttisen upeita. Niihin pitää ensin tottua ennenkuin niitä osaa edes kauniiksi kutsua.
Usein kuitenkin toivoisi edes yhtä sinne vihreyden keskelle. Ei olisi uskonut että vihreään voisi joskus kyllästyä, mutta kyllä muitakin värejä paletista löytyy, ruskea lisäksi siis.

Tietöitä Santa Ritan kylätiellä. Kuva: Joanna Sormunen.

Viime aikoina useita viidakkoalueen teitä on laajennettu, mikä on hyvin tarpeellista. Tämä on kuitenkin tuonut lisää haasteita liikkumiseen.
Santa Ritan kylään mennessämme piti jättää auto mäenrinteeseen ja kiivetä loppumatka aivan itse.

Mäen päällä viimeinkin. Kuva: Joanna Sormunen.

Silta Santa Rosan kylässä. Kuva: Joanna Sormunen

Samoin siltoja ollaan korjaamassa ja uusia rakentamassa. Valitettavasti usein se tarkoittaa että toiselle puolelle ei pääse enää, paitsi kanootilla.

Perinteinen talo Pumayakun kylässä. Kuva: Joanna Sormunen

Mutkia matkalla riittää. Asfaltoidulla tiellä ne eivät ole niin hankalia mutta hiekka (tai muta) -tiellä ne voivat olla hyvinkin vaarallisia.

Mutka maantiellä Tenan ja Baezan välillä. Kuva: Joanna Sormunen

Sumacon tulivuori. Kuva: Joanna Sormunen

Napon läänissä riittää monia erilaisia maisemia. On vuoristoa ja vilpoista sekä viidakkoa ja kuumuutta.

Mondayacun kylä Tenan tien varrella. Kuva: Joanna Sormunen

Kaikkialle ei pääse tietä pitkin vaikka niitä onkin tehty paljon uusia ja kunnostettu entisiä. Joskus pitää käyttää muita kulkureittejä.

Napo-joen yli kanootilla. Kuva: Marja Sormunen

Kanootilla jokea ylittämässä. Kuva: Joanna Sormunen

Jokien ylittäminen kanootilla on vähitellen alkanut tulla tutuksi. Alkuun se oli kovin eksoottista, nyt jo vähän rasittavaa. Ainakin valokuvia saa hienoja.









Kauniina päivänä tätä tekee ilokseen. Vesisateessa kurivellissä kahlaaminen ei ole yhtä kiinnostavaa. Varsinkin jos sitä joutuu tekemään paljain jaloin.

Tena-joki ja kanootti. Kuva: Joanna Sormunen

Usein toiselle puolelle pääsisi tietäkin myöten ja siltaa pitkin mutta kierros saattaa kestää useista tunteja. Siksi paikalliset mieluummin ylittävät joen kanootilla ja juoksevat sitten nopsakasti perille.

Siltaa ylittämässä autolla. Kuva: Joanna Sormunen

Valitettavasti sillatkaan eivät aina herätä luottamusta. Tässä vieressä yksi kaikkein kammottavimmista joita olen joutunut ylittämään. Saman sillan toisella puolella odotti pakettiauto vuoroaan. Kai se sitten kestää isompaakin painoa...

Autolautalla Napo-joen yli: Kuva: Joanna Sormunen

Jos joen toiselle puolelle on päästävä autolla ja siltaa ei ole yhden mahdollisuuden tarjoavat autolautat. Niitä ei ihan joka mutkasta löydy joten matkaa tulee lisää ja aikaa kuluu, mutta maisemat ovat taas hienot. Jos ei siis sada...

Autolautalta pitää päästä poiskin. Kuva: Joanna Sormunen.

Autolautalta on tietysti päästävä poiskin. Onneksi sinne peruutetaan (tai vähemmän onneksi) joten nokka on sitten menosuuntaa päin kun pitää ajaa kyydistä pois. Voin kertoa että selkää värisytti monta kertaa mutta kai tähän sitten tottuu.

Puerto Napon silta Napo joen yli. Kuva: Marja Sormunen.

 

 

Vieressä yksi mukavemmista silloista. Vaikka tämänkin yli pääsee vain yksi kerrallaan.