Erityisoppilaat avasivat Baezan kaupungin 450 vuotiskulkueen ja juhlatilaisuuden
Baezan kaupunki Ecuadorissa vietti 450 vuotisjuhliaan torstaina 7. toukokuuta. Ensimmäistä kertaa kaupungin historian aikana vammaiset saivat oman virallisen kutsunsa osallistua juhlallisuuksiin. Kaupungin viranomaiset pyysivät Baezan erityisluokkia osallistumaan vuosipäivän kunniaksi järjestettyyn tilaisuuteen omalla ohjelmallaan ja marssimaan juhlakulkueen kärjessä.
Erityisluokkien oppilaat osallistuivat ensimmäisen kerran kutsumattomina vieraina Baezan kaupungin juhlakulkueeseen kaksi vuotta sitten. Oppilaat, opettajat ja avustajat livahtivat kuokkavieraina kulkueen perälle ja erityisoppilaat esittivät ohjelmanumeronsa hämmentyneen juhlayleisön edessä. Viime vuonna erityisoppilaat osallistuivat osana T. W. Andersonin evankeelista alakoulua.
Tänä vuonna erityisluokat saivat ensimmäisen kerran oman kutsunsa ja kaupungin viranomaiset pyysivät heitä johtamaan juhlakulkuetta ensimmäisenä juhla-autona kaupunginjohtajan ja kaupunginhallituksen edustajien perässä.
Juhlakulkue alkoi Baezan kaupungintalolta ja marssi yhdessä Baezan koloniaalisen kaupunginosan puolelle jossa erityisluokkien oppilaat avasivat juhlatilaisuuden kolumbialaisella cumbia-tanssilla. Opettajat ja työtoimintaryhmän oppilaat ompelivat pukuja juhlakulkuetta ja oppilaiden esitystä varten kuukauden päivät.
Kaupunginosien toimikunnat, alakoulut, lukio- ja yläkoulu, Baezan sairaala, palokunta ja eri laitokset osallistuivat sekä juhlakulkueeseen autoineen että itse juhlaan esityksineen. T. W. Andersonin evankeelisen alakoulun oppilaat esittivät juhlassa ylistystanssin hengellisen musiikin tahtiin.
Mahdollisuus iloon
Ana Huachamín opiskelee työtoimintaryhmässä ja on yksi oppilaista jotka ovat pakertaneet hameita ja paitoja tanssiesitystä varten. 16-vuotiaan nuoren naisen suurin vaikeus on ujous. Anan ujous estää häntä osallistumasta sosiaalisiin tilanteisiin eikä hän anna ottaa itsestään valokuvia. Pahinta Analle on pukeutua hameeseen.
Baezan juhlat olivat Analle tärkeä tilaisuus. Hameita ja paitoja ommellessa juhlatunnelma tarttui häneenkin ja tanssiharjoitukset innostivat häntä liikkumaan muiden oppilaiden mukana. Juhlapäivänä Ana viimein unohti ujoutensa, laittoi hameen päälleen ja tanssi cumbiaa yleisön edessä.
9-vuotias Anderson Peña on uusi oppilas erityisluokissa. Hänellä on luultavasti neurologisperäinen vamma joka estää häntä puhumasta vaikka hänen kuulossaan ei ole mitään vikaa. Lisäksi Anderson ei pysty kunnolla käyttämään toista kättään ja astuu toisen jalkansa varpaille.
Entisessä koulussaan Andersonin koulutoverit pilkkasivat häntä kömpelön kävelytavan tähden ja matkivat hänen innostuksissaan päästämiään kiljahduksia. Muiden pilkan takia Andersonilla oli tappelijan ja häirikön maine. Lopulta hänen vanhempansa päättivät ottaa Andersonin koulusta pois ja siirtää hänet erityisluokkiin. Anderson saattoi hämmentyä askelissaan ja eksyä pariin otteeseen. Mutta hänellä ja hänen vanhemmilleen tärkeintä oli että Anderson sai osallistua tanssiin muiden mukana.
Päivän tähti oli Simón Campaña, 14-vuotias down-poika El Chacosta. Simón voitti viime vuonna Kansainvälisen Vammaistenpäivän juhlassa kolme tanssipalkintoa. Baezan kaupungin juhlapäivänä saimme taas nähdä miksi hän voitti kaikki mahdolliset palkinnot. Cumbiaan osallistuneet opettajat ja avustajat jäivät Simónista kauas taakse sekä innossa että taidossa.
Juhla-autossa mukana lohikäärme ja muut tropiikin eläväiset
Baezan alue on yksi Ecuadorin sateisimmista seuduista ja toukokuu vuoden sateisin kuukausi. Hämmästyttävästi torstaiaamu alkoi täysin pilvettömän taivaan alla. Opettajat ja avustajat saapuivat erityisluokkien uudelle luokkarakennukselle vartin yli seitsemän. Erityisluokkien oppilaille ei ollut koulua aamupäivällä ja henkilökunnalla oli aikaa viimeistellä puvut ja juhla-auto. Koulukyydin kuljettaja toi mukanaan palmunlehviä jotka aseteltiin juhla-auton lavalle.
Auton aiheena oli tropiikki, cumbia on kolumbian trooppisen alueen kansantanssi ja myös oppilaiden ja henkilökunnan esiintymispuvut olivat perinteisiä. Juhla-auton lavalle asetettuihin palmunlehviin kiinnitettiin trooppisia hedelmiä ja pienemmät sekä liikuntavaikeukselliset oppilaat puettiin trooppisen sademetsän asukkaiksi. Tosin joukkoon oli eksynyt prinssi ja lohikäärme, mutta tärkeintä oli että kaikki saivat osallistua.
Kahdenmaissa kun oppilaat alkoivat saapui luokkiin, taivaalle alkoi vähitellen kerääntyä synkkiä pilviä. Henkilökunta katseli hermostuneena taivaalle samalla kun oppilaat pukivat esiintymispukujaan päälle ja kenraaliharjoitukset alkoivat koulun pihalla. Oppilaiden vanhemmat antoivat lapsilleen viimeisiä ohjeita ja halasivat heitä ylpeinä onnea toivottaen. Useampi vilkaisi huolestuneena taivaalle kun kulkea lähti juhla-auton perässä koulun pihalta kaupungintaloa kohti.
Musiikki soi ja oppilaat tanssivat cumbiaa juhla-auton perässä kun ensimmäiset pisarat alkoivat tipahdella taivaalta. Tasan kello neljä erityisluokat saapuivat kaupungintalolle ensimmäisinä osallistujina, muut alkoivat tipahdella ecuadorilaiseen tapaan vähintään puoli tuntia myöhässä. Viideltä kun kulkue vihdoin saatiin liikkeellä ensimmäiset pisarat olivat muuttuneet kaatosateeksi.
Kaatosadekaan ei sammuttanut riemua
Juhlakulkueen kärjessä marssivat kaupunginjohtaja ja kaksi kunnanedustajaa. Heidän jälkeensä ajoi hitaasti poliisiauto kulkuetta kontrolloiden ja heidän jälkeensä tuli erityisluokkien trooppinen juhla-auto musiikki raikuen. Auton lavalla istuvat oppilaat värjöttelivät sateenvarjojen alle katsellen erityisluokkien henkilökuntaa ja oppilaita jotka tanssivat hameitaan ja huivejaan heilutellen kaatosateesta huolimatta.
Kulkueen saapuessa Baezan koloniaaliseen kapunginosaan suurin osa osaanottajista oli läpimärkä ja marssi apean näköisenä yhä taivaalta lankeavan veden alla. Erityisluokkien auto oli ainoa jonka tanssijat jaksoivat musiikin tahdissa. Kulkueen saavuttua juhlapaikalle oppilaat hypähtelivät innoissaan portilla juontajan kuuluttaessa heidän numeronsa nimen ja laittaessa musiikin soimaan.
Portailla istuva yleisö taputti innokkaasti sateenvarjojensa alla erityisluokkien edustajien asettuessaan paikoilleen. Hymy ei sammunut oppilaiden huulilta edes sateen yltyessä entiseltään ja parin unohtaessa askeleet. Tärkeintä oli saada tuntea olevansa osa yhteistä juhlahumua.
