Terveisiä taas täältä Ecuadorista Joannalta. Teijo ja Marja lähtivät juuri sunnuntaina Suomeen ja kovin jäi meille haikea olo. Mikael sanoi lentokentällä että on surullinen olo kun mammu ja vaari lähtevät mutta onneksi kesällä nähdään Suomessa. Näin täytyy uskoa ja luottaa että kesällä Suomessa nähdään.
Maanantaina laitoin sitten työvaihteen päälle ja hyviä uutisia kuuluu. Ensi tiistaina ollaan menossa Tenaan sopimaan yhteistyöstä Ecuadorin Näkövammaisten Liiton FENCEn kanssa. He tulevat auttamaan meitä Napon läänin kaksikielisten opettajien koulutuksesta. Tuoden erityistuntemusta näkövammaisten koulunkäynnin alueelta, kuten liikkumisesta, brailesta ym.
Lisäksi sain tänään niin hyvin uutisia että täytyi ihan heti teille ilmoittaa. Eli Opetusministeriössä on mennyt läpi Napon läänin kaksikielisen kulttuurienvälisen opetusviraston inklusiivisen opetuksen malli jonka heidän kanssaan olen työstänyt. Opetusministeriö on perustanut inklusiivista opetusta varten on omia vakituisia opettajan virkoja.
Tähän saakka melkein kaikki hankkeen kouluttamat opettajat ovat olleet väliaikaisessa työsuhteessa opetusvirastoon. Nyt erityis- ja inklusiivista opetusta varten voidaan palkata vakituiseen opettajia. Tämä on hyvin merkittävää koska se tarkoittaa opettajien pysyvän samassa työssä myös hankkeen loputtua.
Lisäksi Opetushallitus on pyytänyt uusia hankkeita vammaisten oppilaiden hyväksi. Tarkoituksena onkin pyytää lisää virkoja ja rahoitusta sekä luokkien rakentamiseen että koulumateriaalin hankkimiseen. Suurin osa erityisluokista on tällä hetkellä erityisnurkkia. Eli ne sijaitsevat jossakin vapaassa nurkassa joka koulusta on löytynyt. Parhaassa tapauksessa opettajat saavat käyttää varastoa tai ruokasalia luokkanaan. Mikä tietenkin merkitsee monia hankaluuksia sekä opettajille että oppilaille.
On vaikea edes kuvata miten ällistyttäviä nämä edistysaskeleet ovat olleet. Voi vain sanoa että hanketta suunnitellessamme emme uskaltaneet oikein laittaa tämmöisiä tavoitteita edes hankkeen kolmannelle vuodelle. Jumala on todella kulkenut tämän hankkeen edellä ja avaa meille ovia jotka ovat ennen pysyneet kaikille muille lukittuina.
Torstaina 01.02. oli mukavan vilpoinen päivä, oli hauska herätä aamulla pilviseen päivään ja se vain parani pienellä virkistävällä vesisateella. Lähdimme heti aamusta puoli kahdeksan aikaan kohti Yawarin ala- ja yläkoulua Archidonan kanttoonissa. Siellä meitä odottivat kaksikielisen opetusviraston erityisopettajat joita olen kouluttanut tämän viikon. Heitä on jo kaikkiaan 35. Samalla aivan uskomaton kiitoksenaihe mutta myös aihe kunnon päänsärkyyn. Viime koulutuksen aikana heitä oli nimittäin 25. Joten nyt uudessa koulutuksessa oli mukana 10 uutta opettajaa joilla ei ole lainkaan tietoa tai kokemusta vammaisista ihmisistä, heidän kanssaan työskentelystään tai, vielä vähemmän, erityisopetuksesta.
Maanantaina käydessämme läpi jo erityisoppilaiden kanssa työskentelevien opettajien kokemuksia uusien opettajien kasvot kalpenivat ja päivän päätyttyä yksi tuli jo minulle sanomaan ettei ole varma onko tämä ollenkaan oikea työ hänelle. Vanhat konkarimme (puolen vuoden työn jälkeen) olivat kuitenkin yhtä innostuneita kuin ennenkin, huolimatta siitä että osa olivat jo joutuneet kokemaan varsin kovakouraistakin käsittelyä oppilaidensa puolelta.
Erityisopettajat tekivät maanantaina ryhmätöitä inkluusiosta ja vammaisuudesta. Tiistaina heidän esittäessään ryhmätyönsä oli miellyttävä yllätys huomata miten paljon monet olivat todella jo oppineet mutta erityisesti miten heidän asenteensa olivat muuttuneet ja sydämet paloivat auttamaan näitä lapsia ja nuoria. Suuri huolenaihe heillä oli miten kontrolloida oppilaidensa käytöstä johon vastasi sopivasti tiistaiksi valittu koulustusaihe käytöksenhallinasta.
Keskiviikkona kävimme heidän kanssaan läpi koulukypsyyskokeita. Ulkona oli aurinkoinen päivä ja joukolla hikoilimme peltikaton alla. Iltapäivällä kuumuus kävi minulle itselleni jo liiaksi voimiksi ja alkoi tuntua mahdottomalta muistaa mitä opettajille piti sanoa. Onneksi saimme aiheen käytyä läpi, opettajat kokeilivat testien tekoa toisilleen ja neljältä hyvin hikisinä ja väsyneinä lähdimme kaikki kotia kohti.
Hotellilla otetun kylmän suihkun jälkeen ja nautittuani muutaman litran nestettä elämä tuntui uudelleen voittavan. Onneksi on olemassa Coca-cola ja appelsiinimehu! Siksi olikin todellinen ilo kun tänään aurinko pysyi kiltisti piilossa ja lämpötilakaan ei noussut liikoja.
Torstaina opettajat viimein haastattelivat menestyksekkäästi ryhmissä ekaluokkalaisten (täällä viisivuotiaita ja nuorempia) äitejä ja sitten tekivät kaksi erilaista kypsyystestiä itse oppilaille. Tulokset olivat loistavia, niiden mukaan kaikki Yawari koulun ekaluokkalaiset kuuluvat huippulahjakkaiden joukkoon. Valitettavasti jouduin kertomaan innokkaille erityisopettajillemme että yksikään heidän tekemiensä testien tuloksista ei ollut pätevä. Kaikki kun olivat tehneet parhaansa auttaakseen lapsia saamaan mahdollisimman hyvän tuloksen.
Testien tultua valmiiksi pidemme lyhyen kokouksen yhdessä opettajien kanssa jossa kävimme läpi heidän kokemuksiaan. Vaikka virheitä oli tullut tehtyä oli kokemus ollut kaikille erittäin positiivinen. Yksi opettajista totesi oppineensa päivän aikana enemmän kuin kaikissa edellisissä koulutuksissa yhteensä. Läksyksi he saivat harjoitella testien tekemistä kymmenen viisi-kuusi vuotiaan lapsen kanssa seuraavan kahden viikon aikana. Tavoitteena on että he voisivat tulevaisuudessa kartoittaa alueet joilla kaksikielisiin kouluihin tulevilla oppilailla on tarpeita ja siten ohjata opetusta parempaan suuntaan.
Perjantaina kävimme yhdessä läpi torstain kokemuksia, monille tämä oli hyvin tärkeä oppimistilaisuus. Lisäksi keskustelimme opettajien kanssa erityisopetusmallista toiminta-alueittain ja etsimme yhdessä toiminta-alueita kichwan-kieliseen erityisopetukseen.
