Ajatuksia kehitysyhteistyöstä

kehitysyhteistyö on toisistaan oppimista. Kohdemaa, minun tapauksessani siis Ecuadorin amatsoonasin alueen kichwakylät, ei ole ainoa joka tässä kehittyy vaan itse kehittyy koko ajan ihmisenä, oppii valtavan paljon. Ja täällä on niin monia asioita joita Suomi voisi valtiona oppia myös. Samoin kuin Suomi, Ecuador on allekirjoittanut Kansainvälisen vammaisten oikeuksien julistuksen, mutta toisin kuin Suomi, Ecuador on ratifioinut sen. Ja tämä köyhä kehitysmaa, jossa ei ole paljonkaan vammaisalan ammattitaitoa tai tietoa, on taistellut itsensä koko alueen esimerkiksi. Valtavasti erehdyksiä on tehty ja tehdään, mutta ne ovat inhimillisiä.

Se on myös hyvä muistaa kehitysyhteistyössä, vaikka miten olisi tietoa ja taitoa, niin erehdyksiä tekee silti koko ajan. Täytyy osata kunnioittaa kulttuuria ja ihmisiä, etsiä tasapainoa sen välille mikä on kulttuuria, mikä rikkomusta ihmisoikeuksia kohtaan ja kristillisestä näkökulmasta, mikä on syntiä ja mikä vain ihmisten erilaisia tapoja.

Kehitysyhteistyössä parasta on se että saa tehdä työtä ihmisten kanssa. Suomessa käytetään paljon esimerkkinä koulutuksissa sitä miten pitää suunnitella ihmisten kanssa, koko kyläyhteisö mukaan. Yhdessä piirrellää maahan kepillä puun alla ja siitä syntyy se suunnitelma. Välillä se tuntuu kovin naivilta, välillä huomaa että on ollut aivan naurettava. Näinhän se on, koko yhteisö on otettava mukaan. Ja ne parhaat suunnitelmat ja ideat eivät yleensä tule ns. teknisiltä asiantuntijoilta, vaan niiltä todellisilta asiantuntijoilta, eli yhteisön jäseniltä, ja meidän tapauksessamme, vammaisilta itseltään sekä heidän perheenjäseniltään.

Tärkeintä on muistaa tarkistaa oma asenne. Täällä kichwat ovat hyvin omanarvontuntoisia ja tarkkoja kulttuuristaan. Jos et edes halua oppia heidän kieltään ja todella kunnioita heidän kulttuuriaan ja tapojaan, yhteistyö on mahdotonta. Ja jotta olisi todellista kehitysyhteistyötä, niin sen täytyy olla, kuten nimi sanoo, yhteistyötä. Sitten kun pääsee eroon omista ennakkoluuloistaan ja kuvitelmistaan että olisi eurooppalaisena jotenkin parempi kuin alkuperäiskansoihin kuuluvat, voi todellinen työ alkaa. Ja se todellinen työ on sitä että yhteisö opettaa sinulle itsestään.

Vammaistyössä joudumme rikkomaan monia kichwayhteisön tabuja. Siksi onkin tärkeä tuntea hyvin heidän kulttuurinsa, maailmankäsityksensä ja perinteensä. Parhaiten sanoma menee perille kun voit perustella sen heidän omilla sanoillaan, heidän maailmankuvastaan lähtien. Suomalaiset selitykset ja tiede eivät ole yhtään mitään. Ai että se on kirjaan kirjoitettu, kuka sen kirjan kirjoitti ja mitä sen kirjan kirjoittaja muka tietää minun elämästäni, minun kylässäni, minun viidakossani? Siinä on taas kehitysyhteistyöntekijä löytänyt oman paikkansa, oppimassa yhteisön jalkojen juuressa.