Viittomakieltä viidakossa!

Emmi kichwahäissä.

Olen Emmi Lemmetty, viittomakielen tulkki ja viittomakommunikaation opettaja Suomesta. Olen puolisen vuotta vapaaehtoistyöntekijänä Vapaakirkon ja Ulkoministeriön vammaishankkeessa Ecuadorin viidakkoalueella ja työskentelen pääasiassa viittomakielen parissa. Tieni sademetsään alkoi viime talvena tavatessani Ecuadorilaisen naisen työkeikallani Suomessa. Tämä kertoi ystävänsä Joannan työskentelevän erityislasten parissa Ecuadorissa. Olin lähdössä reppureissaamaan Latinalaiseen Amerikkaan kesän kynnyksellä ja olin tutkinut mahdollisuuksia vapaaehtoistöille jo pidemmän aikaa. Yhteystiedot vaihtuivat ja otin yhteyttä Joannaan kysyäkseni, olisiko minun mahdollista tulla työskentelemään projektiin vapaaehtoisena. Viestittelyjen ja haastatteluiden jälkeen keväällä posti toi tullessaan passini Ecuadorin viisumin kera ja kohta istuinkin lentokoneessa matkalla lämpimään.

Emmi juo cp-vammaisen oppilaan äidin valmistamaa chonta chichaa

paikallista perinnejuomaa.

Taivalsin läpi Keski-Amerikan muutaman kuukauden ajan ja lopulta saavuin Tenaan syyskuussa. Aika on juossut eteenpäin vauhdilla, olen opiskellut paikallista viittomakieltä sanakirjojen sekä DVD:iden kera, kulkenut Joannan (hankkeen inklusiivisen ja erityisopetuksen vastaava) kyljessä kyläkouluilla tutustumassa paikkoihin, ihmisiin ja työkäytäntöihin. Hannan (kylätyön ja aikuiselämään valmistavan koulutuksen vastaava) matkassa olen päässyt kurkistamaan kylätyön puolelle ja Bethyä (hankkeen sihteeri ja kylätyöntekijä) olen auttanut naputtelemalla Exceleitä ja Word-tiedostoja. Hannan tukemana pidin projektissamme työskenteleville erityisopettajille koulutuksia viittomakielestä: mikä se on ja ketkä sitä käyttävät, millainen on kuurojen kulttuuri, mitä ovat tukiviittomat ja miten ne eroavat viittomakielestä. Lisäksi opiskelimme paikalliset sormiaakkoset, numeroita ja muutamia arkipäivän viittomia.

Vierailulla San Gabriel de Tiwinza koululla.

Parisen viikkoa olin pääkaupungissa Quitossa oppimassa lisää ecuadorilaista viittomakieltä kuurojen instituutissa INALissa. Sademetsäalueelle palattuani aloitin kiertämään kyläkouluilla opettamassa ecuadorilaisia tukiviittomia erityislapsille, heidän vanhemmilleen sekä erityisopettajille.

Ensimmäinen kahden päivän tukiviittomakoulutus Bajo Ongotan kylässä C.E.C.I.B. Nicolas Shiguangossa oli hyvin mieleenpainuva ja onnistui erittäin hyvin. Opiskelimme tukiviittomia yhdessä Germania-opettajan, Linder-oppilaan ja hänen äitinsä kanssa. Aika ajoin koulutuksessa oli mukana myös kolme muuta erityisoppilasta sekä heidän vanhempiaan että opettaja yleisopetuksen puolelta. Lisäksi toisena päivänä koulun rehtorin pyynnöstä pidin lyhyen tukiviittomien opetustuokion koko koulun opettajistolle ja paikalla olikin 15 lehtoria.

Justo Licuy koululla.

Alunperin menin Bajo Ongotaan tukiviittomineni nimenomaan 6-vuotiaan kehitysvammaisen Linderin vuoksi ja juuri hän niistä hyötyikin eniten. Poika ei puhu juuri lainkaan, ainoat sanat mitkä hän taitaa ovat “papá” ja “mamá”. Kurssin jälkeen Linderin kommunikaatiomahdollisuudet moninkertaistuivat, sillä hänen tuottama viittomavarastonsa kasvoi silmissä. Hänen viittomien omaksumiskykynsä oli ilmiömäinen, hän kopioi viittomat käsistäni käyttöönsä kieliopillisesti oikein hetkessä muuttaen ne jopa vasenkätisyyteensä käyviksi. Opiskelimme muun muassa tervehdyksiä ja toivotuksia, perheenjäseniä, yleisimpiä verbejä, paikkoja, tavaroita sekä hiukan tunteita ja olotiloja.

Jo ensimmäisen päivän jälkeen Linder oli myöhemmin kotona yrittänyt viittoa töistä kotiin palaavalle isälleen tämän kuitenkaan ymmärtämättä mitä poikansa haluaa sanoa ja niinpä kehoitinkin äitiä opettamaan viittomia koko perheelle. Kahden päivän jälkeen Linder muisti reilusti enemmän viittomia kuin muut oppilaat, opettajansa tai äitinsä. Tavoitteenani on joulun jälkeen palata Bajo Ongotaan kertaamaan jo opittuja viittomia sekä laajentamaan porukan sanavarastoa.

Emmi ja uusi ystävä, apina.

Viittomat puheen tukena ovat Ecuadorissa vielä lapsen kengissä ja sillä saralla riittäisi töitä koko maanlaajuisesti. Suomalaisen tulkin sydäntä lämmitti ja hymy oli herkässä nähtyäni kuinka herttainen alkuperäisväestöön kuuluva Kichwa-poika ensimmäistä kertaa elämässään tuli ymmärretyksi saadessaan käyttöönsä kielen, jolla kommunikoida ympäristön kanssa. Toivo elää, että opettaja ja vanhemmat ylläpitävät muistamiaan viittomia arjessaan ja kommunikoivat Linderin kanssa samanaikaisesti puhuen ja kätösiään heilutellen.