Kichwa-kielen opiskelusta

Olen nyt kuukauden verran käynyt kichwa-kurssilla Quitossa. Kurssin aikataulu oli ilmoittautuessani lauantaisin 9-13:00 mutta opiskelijoiden kesken olemme onnistuneet muuttamaan sen täysin. Meitä on yhteensä viisi, minä, Ana, Evelyn ja Laura jotka ovat opiskelijatyttöjä sekä Michel, nelikymppinen agronomi. Opettajamme on nimeltään Inti, eli aurinko, hän kuuluu Saraguro-alkuperäisheimoon ja on runoilija.

Tällä viikolla tuntimme pidettiin tiistaina ja perjantaina klo 10-12:00. Tosin tänään jäimme juoruamaan opettajan kanssa yhteen saakka. On ollut hyvin mielenkiintoista vertailla eri murteita ja murrealueiden tapoja ja kulttuuria. Saraguro-heimo on Etelä-Ecuadorilainen kun taas yleiskichwa on Pohjois-Ecuadorilaista. Itse teen työtä viidakkoalueella ja sen tähden haluan oppia erityisesti Amatsoonasin kichwaa joka on hyvin erilainen murre ja kulttuuriltaan myös varsin erilainen kuin vuoristokichwa. Ana puolestaan on Keski-Ecuadorista joka kuuluu eri murrealueeseen ja vaikka hän on täysin espanjankielisestä perheestä tuntee hän kuitenkin jonkin verran ympäristön tapoja. Laura ja Evelyn ovat Quitosta ja edustavat siis Pohjois-Ecuadoria.

Oman lisänsä tähän soppaan tuo Michel jonka äiti on perulainen ja isä ranskalainen. Hän on kasvanut Perussa ja opiskellut sitten agronomiksi Ranskassa jonka jälkeen hän on työskennellyt eri Latinalaisen Amerikan maissa. Perussa asuessaan hän on opiskellut yhden sen alueen quechua-murteista. Lisäksi opettajamme Inti on hyvin kiinnostunut linguistiikasta ja osaa itsekin jonkin verran eri kechuan murteita, sekä Perusta että Boliviasta. Hän on jopa matkustanut Boliviaan ja opiskellut siellä.

Kun tähän vielä lisätään Suomen kieli jota itse käytän ja jolle yritän kääntää kichwan sitä paremmin ymmärtääkseni on voitte kuvitella minkälainen sekamelska tunneilla on. Itsestäni tuntuu yleensä tuntien päätyttyä että pääni on turvoksissa koska sinne on tungettu niin paljon tietoa ja kummasteltavaa. Toisaalta olen rakastunut tähän opetustapaan. Kieli yksin ei välttämättä aukene, on tunnettava kulttuuri sen takana. Ja kuten viidakkokichwassa, rakastaminen on tuskaa. Eli llakina-verbi, joka vuoristossa merkitsee kärsimistä, ikävöimistä, sitä että on ongelmia ja kivun ja tuskan kokemista, saa viidakossa näiden lisäksi myös merkityksen rakastaa. Amatsoonasin alueella rakkaus on siis todella tuskaa.

Kurssin aloittaessani Inti varoitti että viidakkokichwa on hyvinkin erilainen murre kuin vuoristossa käytettävä. Samaa minulle sanottiin viidakkoalueellakin. Keskusteltuani Napon läänin kaksikielisen opetusviraston linguistiikkojen kanssa sain kuitenkin luvan opiskella vuoristomurretta, kunhan lupasin heti sen jälkeen oppia ”oikean” tavan puhua. Itse totesin alkuvaiheessa opintojen olevan hyvin perustavanlaisia ja kieliopin varmasti hyvin samankaltaista. Useimmiten näin onkin, mutta välillä aina opettaja kertoo että tätä taivutusmuotoa ei käytetä viidakossa. Joanna otapas selvää miten tämä siellä sanotaan. Tai viidakossa ei sanota näin, kukaan ei ymmärrä sinua jos niin puhut, otapas selvää miten sinun pitää siellä sanoa. Mutta toisaalta se vain tekee elämästä mielenkiintoisempaa ja antaa aihetta keskusteluihin Tenassa ollessani.

Yksi kurssin lisäarvo on ollut oppia miten paljon Ecuadorin espanja on saanut vaikutteita kichwasta. Michel on meille kertonut miten Perussa käytetty espanja eroaa ecuadorilaisesta ja yhdessä Intin kanssa olemme löytäneet perusteet sille suoraan kichwasta. Toisaalta ecuadorilainen kichwa on saanut hyvin paljon vaikutteita ennen inkoja Ecuadorissa olemassa olleista alkuperäiskansojen kielistä joita ei enää valitettavasti ole olemassakaan. Siinä onkin siis solmu selvitettäväksi mutta rakastaa on kärsiä.